VHH – vähähiilihydraattinen dieetti

VHH – Sehän tarkoittaa vähähiilihydraattista ruokavaliota. Wikipedia sanoo seuraavaa.

Vähähiilihydraattisessa ruokavaliossa (VHH) eli karppauksessa (johdettu englanninkielisestä ”low carb”-nimikkeestä) rajoitetaan hiilihydraattien, ja lisätään rasvojen määrää virallisiin suosituksiin verrattuna. Joissain variaatioissa lisätään myös proteiinin saantia.

Atkinsin dieetti on tunnetuin vähähiilihydraattinen ruokavalio, mutta mies nimeltä William Banting puhui jo 1800 luvulla VHH-dieetin puolesta.

VHH-dieettien terveysvaikutuksista on varoiteltu. Mitään selvää näyttöä niiden vaarallisuudesta ei kuitenkaan ole. Esimerkiksi eräässä yhdysvalloissa tehdyssä suurella otoksella tehdyssä pitkittäistutkimuksessa selvisi, että VHH-dieettiläisten sydäntautien riski säilyi ennallaan tai jopa pieneni.

Tutkimuksia tulkitessa kannattaa aina kiinnittää huomiota tutkimuksen rahoittajaan. Terveys on isoa bisnestä ja tutkijat kyllä onnistuvat vetämään rahoittajalle sopivia johtopäätöksiä, varsinkin jos tulokset eivät ole täysin selviä.

Yhdessä asiassa tutkimukset ovat yhtä mieltä: Painonpudotus on helpointa, kun oikeaan ruokavalioon yhdistetään myös elämäntapojen muutos.

VHH-dieetti perustuu siihen, että siinä vähennettään merkittävästi tärkkelys- ja sokeripitoisia ruokia. Tämä tarkoittaa, että yleensä pannassa ovat esimerkiksi makeiset, leivonnaiset, peruna, riisi ja vilja. Hiilihydraatteja vähennetään muutenkin ja niiden laatuun kiinnitetään huomiota.

Hiilihydraatteja saa VHH-dieetillä yleensä vihanneksista, sienistä, marjoista, siemenistä ja pähkinöistä.

Yleensä VHH-dieettiin kuuluu alun induktiovaihe, jossa tavoitteena on elimistön tyhjentäminen hiilihydraateista. Elimistössä on paljon glykogeenia, joka sitoo kolme kertaa painonsa verran nestettä. VHH-dieetin induktiovaiheen tarkoituksena on tyhjentää tämä glykogeenivarasto.

Glykogeenin tarkoituksena on se, että elimistö saa siitä nopeammin energian käyttöönsä, kuin  rasvasta. Siksi henkilöllä, jolla on jatkuvasti glykogeenivarastot täynnä, rasva ei pala laihduttaessa tai kuntoillessa.

Mainokset
Kategoria(t): kuntoilu. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s